Rockin historia: Elvis Presley - Jailhouse Rock

Samannimisen elokuvan tunnuskappaleeksi tehty Jailhouse Rock on yksi rockin isoista klassikkobiiseistä. Jerry Leiberin ja Mike Stollerin kynästä lähtöisin oleva biisi sisältää yksinkertaisen avausriffin, jota kuka tahansa voi soittaa soittotaitoon katsomatta. Presleyn alkuperäisversiossa liikutaan D-vireestä E-vireeseen virvelin hakatessa välillä kaksi tahtia. Elviksen lauluosuus, on tuskallinen ja piinaava ulvonta joka kuvaa bileitä vankilassa. Jailhouse Rock on rock and rollia parhaimmillaan ja siitä tuli yksi Elviksen hienoimmista hetkistä.

Elvis Presley - Jailhouse Rock

Keikka-arvio: Bruce Springsteen & The E Street Band, Helsingin olympiastadion, 31.7.2012

Minulta oli aiemmin jäänyt Bruce Springsteenin Suomen-keikoista kaksi todistamatta, mutta sillä ei ollut tiistain esityksen jälkeen minkäännäköistä väliä. Juuri tiistain keikka oli se, josta voi myöhemmin ylpeänä todeta olleensa paikanpäällä todistamassa rock-historiaa omin silmin. Jos jossain piti ehdottomasti olla, se oli tiistai-ilta Helsingin olympiastadionilla. Vastaavaa iltaa en tule vähään aikaan kokemaan missään.

Springsteenin tiistainen veto kesti yli neljä tuntia. Neljä tuntia!!! Ei saatana minkä pituinen keikka! Setti oli alkuun tasapaksu, eikä tullut kovinkaan montaa itselleni tuttua biisiä. My City Of Ruins oli niistä tutuista biiseistä yksi ehdottomia kohokohtia, tunnelma oli yhtä harras kuin kirkossa. We Take Care Of Our Own kuulosti hyvältä livenä. Mutta Because The Night oli minulle se kappale, josta tunnelma lähti nousuun. Nils Lofgrenin kitarasoolo oli aivan tajuton! Sen jälkeisiä kohokohtia olivat Lonesome Day ja varsinkin Waiting On A Sunny Day, jossa kuultiin hienot yhteislaulut, ja pääsihän sinne myös onnekas pikkupoikakin lavalle laulamaan Brucen kanssa. Encoreissa sitten räjähti. Born In The USA ja Born To Run peräkkäin soitettuna ja siihen vielä upea 50's rock-medley ja Glory Days/Dancing In The Dark! Tässä vaiheessa minulle alkoi olla selvää, että olin todistamassa jotain mikä ei tule vähään aikaan toistumaan. Tenth Avenue Freeze-Out ja Clarence Clemons-tribuutti saivat kylmät väreet aikaan. Tosin oli aika hupaisaa, kun Bruce huudatti biisin lopussa sen legendaarisen "mindshakin"-kohdan yleisöllä eikä kukaan vastannut. Olisi luullut että Suomessa olisi tajuttu, tuossa kohdassa pitää huutaa "E Street Band!" niin lujaa kuin lähtee. Higher & Higher ja Twist And Shout/La Bamba olivat kerrassaan upea lopetus mahtavalle keikalle. Bruce myös lämppäsi itseään puolen tunnin akustisella setillä ennen varsinaista keikkaa. Harmittaa, kun ei tajunnut mennä sitä katsomaan sillä siellä tuli Blinded By The Light!. Jonkun muun artistin kohdalla melkein viisi tuntia lähes puolioudolla materiaalilla olisi ollut katastrofi, Ei Bruce Springsteenin. Huhhuh mikä ukkö ja mikä bändi! 


Setti:

Rockin' All Over the World 
Night 
Out in the Street 
Loose Ends 
We Take Care of Our Own 
Prove It All Night 
(with '78 intro)
Wrecking Ball 
Death to My Hometown 
My City of Ruins 
Does This Bus Stop at 82nd Street? 
Be True 
Jack of All Trades 
Downbound Train 
Because the Night 
Lonesome Day 
Darlington County 
Light of Day 
Shackled and Drawn 
Waitin' on a Sunny Day 
Back In Your Arms 
The Rising 
Badlands 
Land of Hope and Dreams /People Get Ready

Encore:
We Are Alive 
Born in the U.S.A. 
Born to Run 
Detroit Medley  (Devil With A Blue Dress/Good Golly Miss Molly/CC Rider/Jenny Jenny)
Glory Days 
Dancing in the Dark 
Tenth Avenue Freeze-Out 
I Don't Want to Go Home 
(Your Love Keeps Lifting Me) Higher and Higher 
Twist and Shout/La Bamba

Keikka-arvio: World Saxophone Quartet plays Jimi Hendrix, Rantajatsit, Raahe 28.7.2012

Heti näin kärkeen täytyy sanoa, että edellinen Raahessa nähty Jimi Hendrix-tribuutti kitaristi Nguyen Len esittämänä ei ollut Hendrixiä nähnytkään. Joten kun luin, että tämänvuotisten Rantajatsien pääesiintyjäksi on hankittu Hendrixin musiikkia saksofoneilla soittava amerikkalainen jazz-yhtye, olin erittäin epäileväinen homman toimivuudesta. Keikan nähtyäni mieleni on muuttunut. Täytyy sanoa että kuulosti aivan helvetin mahtavalta! Sovitukset oli yksinkertaistettu ja kyllä tuo ihan Hendrixiltä kuulosti. Ehkä Hey Joe oli sovitettu vähän turhankin jazzahtavaan muotoon, mutta sitä seurannut Foxy Lady oli jo ihan ehtaa Henkkaa. Ja siihen Little Wing perään jumalaisena versiona! Muutenkin settilista oli aivan mahtava. Oli uskallettu ottaa vähemmän tunnettua materiaaliakin mukaan. Oli yksi elämäni parhaista keikoista ja todella tajunnanräjäyttävä elämys. Kyllä Jimi Hendrix olisi ollut ylpeä tuosta kunnianosoituksesta. Toisaalta, kun kavereiden taustalta löytyy sellaisia nimiä kuin Marvin Gaye ja Stevie Wonder, niin kyllähän he tiesivät miten Hendrixin musiikkia pitää kohdella. Sen verran pitkiä versiot olivat, että setti oli noin kuuden biisin mittainen. Tämä kvartetti on myös tehnyt Barack Obaman kampanjan tunnusbiisin "Yes We Can", joten todella harvinaista on tämän tason soittajien näkeminen näillä lakeuksilla. Vihdoinkin kaikkien näiden vuosien jälkeen pääsin kuuntelemaan Jimi Hendrixin musiikkia ammattitaitoisten soittajien esittämänä. Itse Hendrixin esittämänä kun se ei sattuneesta syystä ole mahdollista. Mutta tuntui siltä, kuin reilun tunnin ajan Jimin henki olisi ollut läsnä Raahessa. Hieno kunnianosoitus maailman kaikkien aikojen kitaristille!


Setti:

Intro
Hey Joe
Foxy Lady
Little Wing
Them Changes
If 6 Was 9

Rockin historia: Jerry Lee Lewis - Whole Lotta Shakin' Going On

Vaikka biisi muistetaankin Jerry Lee Lewisin pianonpimputuksesta, sen alkuperäiset tekijät olivat pianisti Roy Hall ja Dave Williams. Ensimmäisen version biisistä teki juuri aiemmin Fortunelle äänittänyt ja Webb Piercen taustabändissäkin soittanut Hall. Vuosi oli 1955 ja levy-yhtiö Decca Records. Saman vuoden elokuussa Big Maybelle teki kappaleesta R&B-version OKeh-yhtiölle. Biisistä tuli kuitenkin osa rock-historiaa vasta, kun Jerry Lee Lewis äänitti kappaleen. Jerry Lee Lewisin versio biisistä oli täysin erilainen kuin aiemmat siitä tehdyt versiot. Se sisälsi sellaista seksuaalista vetovoimaa, jota ei oltu aiemmin kuultu. Biisi on yhdistelmä suoraviivaista rytmiä ja swingiä ja se sisältää useita rytminvaihdoksia. Jerry Lee Lewisin versio tästä kappaleesta onkin monen mielestä se ainoa oikea.

Jerry Lee Lewis - Whole Lotta Shakin' Going On

keikka-arvio: John Fogerty, Raatin stadion 1.7.2012

Eppujen jälkeen olikin aika alkaa odotella illan päätähteä lavalle. John Fogertyn ja bändinsä Creedence Clearwater Revivalin merkityksestä minulle voisin jauhaa loputtomiin. Fogerty on yksi historian merkittävimmistä laulaja-lauluntekijöistä ja CCR on yksi kaikkien aikojen hienoimpia rock-bändejä. Isälläni oli (ja on varmaan vieläkin tallessa) CCR:n best of-kasetti, ja ala-asteen loppuvuosina tuota kasettia kuunneltiin autossa paljon. Joten lienee sanomattakin selvää, että tässä liikuttiin nyt musiikki-innostukseni alkulähteillä. Ja tätä keikkaa oli odotettu todella pitkä aika, lähes 20 vuotta. Keikka oli kyllä yhtä klassikkobiisiä alusta loppuun. Hey Tonight, Green River ja Born On The Bayou heti kärkeen ja allekirjoittanut oli aivan täpinöissä. Yksi setin kohokohtia oli I Heard It Through The Grapevine. CCR:n versio ko. kappaleesta on yksi maailman hienoimmista biiseistä. Ja sitä ennen  Midnight Special! Lopussa tulivat sitten ne kaikista suurimmat klassikot Have You Ever Seen The Rain (loistava yhteislaulu!), Up Around The Bend, Down On The Corner, Bad Moon Rising ja Fortunate Son. Keikka loppui hienoon Proud Maryyn itseoikeutetusti. Fogertyn kitarointi oli todellista herkkua, pientä tiluttelutuokiota lukuunottamatta. Toivottavasti herra Fogerty pitää lupauksensa ja tulee Ouluun uudestaan. Aion mennä silloin ehdottomasti uudelleen kuuntelemaan!

Setti:
 
Hey Tonight
Green River
Born On The Bayou
Lookin' Out My Back Door
Who'll Stop The Rain
Susie Q
Blue Moon Nights
Hot Rod Heart
Ramble Tamble
Garden Party
Long As I Can See The Light
Midnight Special
Gunslinger
I Heard It Through The Grapevine
I Put A Spell On You
Keep On Chooglin'
Have You Ever Seen The Rain?
Oh, Pretty Woman
Up Around The Bend
Down On The Corner
Old Man Down The Road
Bad Moon Rising
Fortunate Son
 
Encoret:
 
Rockin' All Over The World
Proud Mary

 

Keikka-arvio: Eppu Normaali, Raatin stadion 1.7.2012

Sunnuntai oli varsin mieluisa päivä. Kävin silloin Oulussa kuuntelemassa kahta ikisuosikkiani, Eppu Normaalia ja John Fogertyä livenä. Lämppäribändinä soittanut Eppu Normaali ei kyllä ikinä petä. Ei pettänyt nytkään. Raatin stadion sai kuullakseen takuuvarman hittiputken ja muutamia varsin mieluisia helmiäkin. Torvinen oli liekeissä, johtuen varmaankin keikan luonteesta. Itselleni mieluisin yllätys oli Näin kulutan aikaa, joka kuuluu suosikeihini Eppu-klassikoista. Myös uudempaa materiaalia, kuten Tahdon sut oli mukavaa kuulla livenä. Silti kyllä ne olivat ne vanhat ikivihreät, jotka yleisön sytyttivät. Tämä oli itselleni nyt toinen Eppujen keikka, edellinen oli kolme vuotta sitten Suomi-ilmiössä. Yhtä hyvä oli tämäkin.


Setti:
 
Nyt reppuni jupiset riimisi rupiset
Vuonna 85
Linnunradan laidalla
Kun jatsia kuunneltiin
Urheiluhullu
Hipit rautaa
Ei sankariainesta
Näin kulutan aikaa
Tahroja paperilla
Tahdon sut
Baarikärpänen
Murheellisten laulujen maa
Kitara, taivas ja tähdet
Voi kuinka me sinua kaivataan
 
Encoret:
 
Suolaista sadetta
Njet njet

Rockin historia: Little Richard - Long Tall Sally

"Long Tall Sally" oli Little Richardin toinen listahitti Tutti Fruttin jälkeen. Biisi kävi läpi useita temponvaihdoksia, ennenkuin siitä tuli se räjähtävä hittiversio jollaisena se on opittu tuntemaan. "Long Tall Sally" kipusi nopeasti listoille ja levisi kuin metsäpalo sen jälkeen. Kappale löysi tiensä myös Elviksen ohjelmistoon hyvin pian ja myöhemmin myös Jerry Lee Lewis ja The Beatles ovat tehneet siitä oman versionsa. Little Richardin alkuperäinen on kuitenkin 1950-luvun alkukantaista rockia parhaimmillaan.

Little Richard - Long Tall Sally